Aarteita, ruokaa ja pinnankiristymistä ;)


Tässä on tiivistettynä perheeni toiminta ajanjaksolla perjantaista sunnuntaihin. Vaikkakin meillä oli rauhallinen perus viikonloppu, emotionaaliset piikit olivat huomattavan paljon isompia todellisuudessa, kuin tässä tekstissä.

Perjantai aamuna Rajamäki-paitojen haku Hyvinkäältä Tape Artista. Kiistellään kotimatka siitä, kumpi meistä oli tilannut pelkkiä koon 4XL paitoja.


Töihin. Kahvia ja viikolla ostetun jäämistön lamppujen pesua.


Isä tuo tavaraa myytäväksi Hämeestä.






Virittelen vanhoista tarjottimista ja kynttilöistä lahjaideoita. Riidellään siitä onko idea hyvä vai ei.

Lapsi tulee sotkemaan työpaikan. Lapsi kilahtaa, kun en hyväksy pahvista robottia myyntiartikkeliksi. Kilahdan itsekin ja passitan nappulan kotiin.

Juuri, kun ollaan sulkemassa putiikkia eräs kylän rouva kutsuu meidät luokseen myyntiaikeissa. Päädymme ostamaan rouvalta Oravaisten verkatehtaan vanhoja laatikoita.

Koska ollaan jäljessä kaikista normaaleista syömisajoista, korvataan se lapsille sokeri-yliannostuksella.

Köyhät ritarit vaahterasiirappi mascarponella ja mansikkahillolla. Mascarponen joukkoon sekoitettiin kevyesti kermavaahtoa, fariinisokeria, vaniljaa ja vaahterasiirappia.



Lauantai aamupäivä töissä Rajamäen Aarteessa. Kahvia, esineitä, huonekaluja ja ihania asiakkaita. Myydään Nurmijärven poliisin entiset  ”rosvolamput”.

HIFK:n perhepeli Lukkoa vastaan Nordiksella. Nachoja ja nakkimukeja.

Piippuhyllypaikat. Täydellinen hermojenmenetys. Kyseenalaistan koko suhteemme Hinttalan kanssa väärin valittujen istumapaikkojen takia. Kuvassa parasta mun kengät.
Katson lopun matsin Nordiksen baarissa, koska en pysty korkeanpaikankammoltani kipuamaan muun perheen seuraan.




Sunnuntaina anopin luo. Laituri pitää purkaa. Juurihan se helvetinkuilun metallinen-riippusilta rakennettiin. Yritän kiristellä huomaamattomasti hampaita. Kirjoitin laiturin kasaamisesta otsikolla:
 http://tubettini.blogspot.fi/2017/05/hienosaatoa-ja-riivattua-pelleilya.html

Ukkipappa ja anoppi käyvät molemmat huutelemassa neuvoja purkamiseen. Sataa yhä vaan enemmän ja ruosteinen metalli-vitsaus kettuilee. Näytän vaivihkaa kelvottoman käsimerkin ukkipapan suuntaan ja se huomataan. Selittelen lapsellisesti vain huitovani kärpästä ja mumisen, että koko konkkaronkka Hinttala saisi lätkiä jäykkäjalkaisten leirintäalueelle.





Viimein laituri on purettu ja valmistetaan anopin kanssa ruokaa. Pannulla lohta, punasipulia, kukkakaalia, voita, sesamöljyä, kapriksia, valkoviiniä, provencen mausteita ja ruokakermaa. 

Keittiömestari Tampereelta Tam To tupsahtaa sunnuntai iltana vierailulle.
Valmistetaan pyttistä.

Pyttis:
Chorizoa, bratwurstia, kesäkurpitsaa, sipulia, purjoa, rucolaa, garam masalaa, paprikajauhetta, currya, suolaa, korianteria ja mustaapippuria. Chorizot ostettiin raaka- makkaroina, joten päätämme pusertaa muutamat makkarat suolesta pannulle jauhelihan muodossa. Päätös osoittautuu mainioksi, sillä se luo makua ja tekstuuria pyttikseen upealla tavalla.
Juodaan muutama Brewdogin Slotmachine, muistellaan vastuuttomia nuoruusvuosia ja tehdään dippi ruissipseille. Dipissä: 1 chili-tonnikala purkki, 1 dl sweetchiliä, 1 tl schirachaa, 1 valkosipulinkynsi, 1 1/2 dl majoneesia.

Mahtavaa viikkoa kaikille :)
 
 

1 kommentti:

Takaisin lähtöruutuun